Alastomat immet kukkivat ansiokkaasti ja uusia nuppuja kehittyy kaiken aikaa.
Vaikka immet ovat nuorena ahkeria alkavat ne pian veltostua ja makoilevat päivät pitkät. Ovatkohan ne aina tälläisiä vai enkö laittanut sipuleita tarpeeksi syvälle?
Kompostista löytyi tälläinen ihme. Kaksi vuotta sitten kyselin, että mitä tehdä Pitkälle Jukalle, jolle tila alkoi käydä ahtaaksi. Silloin pätkäisin kasvin kolmeen osaan kevättalvella. Vankkarunkoinen alin osa muutti Kuusamoon ja kukoistaa siellä hyvässä hoidossa. Keskeltä leikkasin pätkän pois ja yläosan laitoin veteen juurtumaan. Keskiosa oli toista vuotta eteisen nurkassa ja tänä kesänä vein sen kompostiin. Se on herännyt kuolleista ja alkanut kasvaa. Pakko varmaan kunnioittaa moista elämisen halua ja tuoda jukka sisään, pakkasista se ei selviäisi. En olisi uskonut, että rutikuiva keppi voi alkaa versoa.
Meillä pidetään vielä kiinni kesästä. Mansikat yrittävät kypsyä kasvimaalla.
Harakankello väittää että syksykin on ihan mukavaa aikaa kukkia.
Jouluruusun mielestä paras kukinta-aika on milloin tahansa.
Valkoinen Rosa Rugosa päätti ehtiä vielä kerran.
Itsestään kylväytyneitä orvokkeja kukkii siellä täällä.
Joku lymyilee kurkkuyrtin kukassa.
Asteritkin sinnittelevät vielä.
Kehäkukat ovat viimeisiä syksyn väripilkkuja.
Jos ette ole vielä nähneet Virpi Suutarin dokumenttielokuvaa, Eedenistä pohjoiseen niin kannattaa käydä Areenalla katsomassa. Vertaistukea puutarhahulluille, emme ole yksin.